Advertisement
Yhdysvaltalainen noise rock -yhtye A Place to Bury Strangers palaa Suomeen ensi keväänä. Järisyttävän intensiivisistä keikoistaan tunnettu kokoonpano esiintyy Helsingin Kuudes Linja -klubilla torstaina 24. huhtikuuta. Illan avausnimenä nähdään tummasävyisen new waven ja dream popin parissa operoiva Madeline Goldstein. Hiljattain tuoreen pitkäsoittonsa Synthesizer julkaisseen A Place To Bury Strangersin keikan lipunmyynti on nyt käynnissä Tiketissä.Kotikaupunkinsa New Yorkin äänekkäimmäksi bändiksi ylistetty A Place To Bury Strangers ammentaa musiikkiinsa vaikutteita noise rockista, psykerockista, post punkista ja shoegazesta. Kitaristi/vokalisti Oliver Ackermannin johtama trio on julkaissut yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana yhteensä seitsemän studioalbumia, joista viimeisin Synthesizer ilmestyi lokakuussa keräten ylisanoja niin faneilta kuin kriitikoilta äärettömän raskaasta kitaravyörytyksestä ja samalla koukuttavan tarttuvasta melodisuudestaan.
Genrensä legendaarisimpiin nimiin kuuluva APTBS nähtiin edellisen kerran Helsingissä loppuunmyydyllä Kuudes Linja -klubilla helmikuussa 2023.
A PLACE TO BURY STRANGERS (US)
+ Madeline Goldstein (US)
To 24.4.2025 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT:
Myynnissä Tiketissä
- alk. 27,50 EUR
www.aplacetoburystrangers.com
https://aplacetoburystrangers.bandcamp.com/
https://madelinegoldstein.bandcamp.com/
https://kuudeslinja.com/
www.fullsteam.fi
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki, Finland, Lintulahdenaukio 2, FI-00500 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets