A la Malmi: Arppa, Sepikka

Thu Apr 14 2022 at 06:00 pm

Malmitalo | Helsinki

Kulttuuri Helsinki
Publisher/HostKulttuuri Helsinki
A la Malmi: Arppa, Sepikka
Advertisement
Huhtikuun A la Malmi -klubilla kuullaan vilpittömällä musiikillaan hurmaavaa Arppaa ja viime vuoden koskettavimpiin tulokkaisiin lukeutuvaa Sepikkaa.
Arppa on yksi tämän hetken kiinnostavimmista artistitulokkaista. Arpan musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa. Arppa on haalinut ympärilleen sukupolvensa hurmaavimmat soittoniekat, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma sekä energinen improvisaatioon perustuva live-elämys vailla vertaansa.
Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Antti Ahoniemi sekä Okko Saastamoinen. Yhtyeen levyttäessä mukaan astuu Väinö Karjalainen tuottajan roolissa. Omakustanteisen debyyttialbuminsa 2020 julkaissut artisti nousi musiikkipiirien tietoisuuteen viimeistään viime syksyllä 2021 julkaistun toisen albuminsa Kinovalon alla myötä. Levyn vastaanotto lähenteli hurmaantunutta ja suoranainen crossover-suosio häämöttää nurkan takana.
“Nämä ovat omaäänisiä, yleistajuisia lauluja, jotka ovat vaikuttuneet niin 1970-luvun bändisoitosta kuin 2000-luvun popista ja joita ei ole kirjoitettu rajatun alakulttuurin musiikillisilla tai esteettisillä säännöillä. Toisin sanoen Arppa saattaa kasvaa vielä hyvinkin suosituksi.” - Ari Väntänen, Musiikkikirjastot.fi
Illan avaa toinen kovassa nosteessa oleva uusi nimi eli Sepikka. Artistinimen takana on The Scenes -yhtyeestäkin tuttu Joni Seppänen, joka päätti omistautua muutama vuosi sitten ainoastaan musiikille. Hän muutti kotikaupungistaan Oulusta Rovaniemelle kirjoittamaan lauluja ja etsimään inspiraatiota Lapin maisemista.
Sepikan En kestä kylmää lailla ahvenen –esikoisalbumi ilmestyi syksyllä 2021. Levy on täynnä isoa, hiljalleen syttyvää soundia. Myös repivät tarinat ja yllättävät koukut ovat musiikissa läsnä. Sepikan omaleimaisessa maailmassa samastutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen.
Artisti on rakentanut itselleen uniikin maailman myös musiikillisesti: avaraan ja rosoiseen yhtyesointiin yhdistellään sample-estetiikkaa sekä klassisia instrumentteja. Jouset, torvet ja pianot soivat isosti ja paikoin rikkonaisesti.
--
A la Malmi on Malmitalon klubisarja, joka esittelee kiinnostavinta, tuoreinta ja kovimmassa nosteessa olevaa kotimaista musiikkia akustisesti upeissa konserttisalipuitteissa. A la Malmi ei välitä genrerajoista vaan tarjoilee kuulijoiden eteen parhaat itsenäisen musiikin tekijät, joita maa päällään kantaa. Tule Malmille pitämään homma aitona!
A-oikeuksin varustettu Ravintola Malmitalo palvelee ennen keikkoja ja mahdollisilla väliajoilla.
Kevään 2022 klubit:
pe 4.2.2022 klo 19 Laineen Kasperi & Liian Iso Trio
pe 11.3.2022 klo 19 Risto 20-vuotisjuhlakeikka, Lyyti
to 14.4.2022 klo 19 Arppa, Sepikka
pe 6.5.2022 klo 19 NEØV
to 2.6.2022 klo 19 Joska Josafat orkestereineen
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 0700, Helsinki, Finland

Tickets

Sharing is Caring: