45 live: Tiisu

Sat, 06 Sep, 2025 at 09:00 pm UTC+03:00

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland | Oulu

45 Special
Publisher/Host45 Special
45 live: Tiisu
Advertisement
TIISU tekee odotetun paluun – keikat Tampereella, Helsingissä ja Oulussa
Pitkään hiljaiseloa viettänyt TIISU tekee paluun keikoille loppukesästä 2025. Yhtye esiintyy lauantaina 16. elokuuta Tampereen G Livelabissa, perjantaina 29. elokuuta Helsingin On The Rocksissa ja lauantaina 6. syyskuuta Oulun 45 Specialissa. Paluuta siivittää tuore single Vaikee voittaa (jollei viitsi koittaa), joka antaa esimakua työn alla olevalta uudelta albumilta. Yhtyeen energiset ja mukaansatempaavat keikat ovat vuosien varrella saavuttaneet suuren joukon kannattajia. Paluukeikkojen ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 25.4. klo 9 keikkapaikkojen lipunmyyntipisteissä.
Tiisu nousi julkisuuteen vuonna 2015 debyyttialbumillaan Elämän koulu, jota kuvailtiin "hulluksi karnevaaliksi" – suomirockia soitettiin silmät kiiluen ja sydän avoinna. Albumi valittiin YleX:n viikon levyksi, ja sen myötä Tiisusta tuli uuden suomirockin toivo. Vuonna 2017 julkaistu toinen albumi Tänne ei jää kukaan oli tummempi ja vakavampi, mutta sai niin ikään tunnustusta YleX:n viikon levynä. Tämän jälkeen yhtye jäi tauolle. Pandemian jälkimainingeissa vuonna 2022 julkaistu pitkäsoitto III toi mukanaan musiikillista kehitystä ja erinomaisia arvioita. Tiisun neljäs albumi on parhaillaan työn alla. Sen teemoina ovat muun muassa ilmastokriisi, yhteiskunnan repeämät, ystävyyden ristiriidat ja ihmisyyden absurdi ydin.
Tiisu sai alkunsa 2010-luvun alussa Sibelius-lukiossa Helsingissä. Laulaja-lauluntekijä Henrik Illikainen muutti Somerolta pääkaupunkiin unelmanaan perustaa bändi. Mukaan liittyivät basisti Väinö Karjalainen, rumpali Riku Sonkkanen, kitaristi Petteri Pulkkinen ja kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa.
"Tiisu syntyi – ei järjellä, vaan tunteella. Bändi rakennettiin kuin Frankensteinin hirviö: osista, jotka eivät kuulu yhteen, mutta heräävät eloon, kun niihin iskee salama".
Liput ennakkoon
https://www.ticketmaster.fi/event/61280103
https://45special.gapp.fi/event/680a014525c6a8aef949ffdc
Liput ovelta jos jäljellä 25€
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland, Saaristonkatu 12, FI-90100 Oulu, Suomi, Oulu, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Oulu

Bachata & Kizomba Oulu vaparit syksy 2025 \/ practice autumn 2025
Sun, 07 Sep at 11:45 am Bachata & Kizomba Oulu vaparit syksy 2025 / practice autumn 2025

Kulttuuritalo Valve

Feel Fin Air at Super Kioski
Sun, 07 Sep at 02:00 pm Feel Fin Air at Super Kioski

Super Kioski

Sound Healing Concert @ OULU
Sun, 07 Sep at 04:00 pm Sound Healing Concert @ OULU

Uusikatu 35, FI-90100 Oulu, Suomi

Palo Nuevon viikkotunnit syksyll\u00e4 2025
Sun, 07 Sep at 04:15 pm Palo Nuevon viikkotunnit syksyllä 2025

Yasmine ry

K\u00c4RP\u00c4T - KIEKKO-ESPOO
Sun, 07 Sep at 06:15 pm KÄRPÄT - KIEKKO-ESPOO

Oulun Energia Areena

Taiji esittelytunti
Sun, 07 Sep at 07:00 pm Taiji esittelytunti

Myllytullin koulu

LadyLine Oulun Avajaiset
Mon, 08 Sep at 09:00 am LadyLine Oulun Avajaiset

LadyLine Oulu

Ismo Leikola - Ajatusleikki | OULU
Mon, 08 Sep at 07:00 pm Ismo Leikola - Ajatusleikki | OULU

Oulun musiikkikeskus

Pro Terveys -yleis\u00f6luento: Liikunta stressinhallinnan ja palautumisen tukena
Tue, 09 Sep at 02:00 pm Pro Terveys -yleisöluento: Liikunta stressinhallinnan ja palautumisen tukena

Albertinkatu 16, FI-90100 Oulu, Suomi

Lindy hop, alkeet\/perusteet
Tue, 09 Sep at 06:00 pm Lindy hop, alkeet/perusteet

Kulttuuritalo Valve

Ismo Leikola - Ajatusleikki | OULU
Tue, 09 Sep at 07:00 pm Ismo Leikola - Ajatusleikki | OULU

Oulun musiikkikeskus

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events