45 live: Anssi Kela

Fri, 09 May, 2025 at 09:00 pm UTC+03:00

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland | Oulu

45 Special
Publisher/Host45 Special
45 live: Anssi Kela
Advertisement
ANSSI KELA LÄHTEE UUDEN ALBUMIN TIIMOILTA MITTAVALLE KEVÄTKIERTUEELLE
Anssi Kela julkaisee odotetun kahdeksannen studioalbuminsa 7.3. ja suuntaa tämän
kunniaksi keväällä laajalle albuminjulkaisukiertueelle ympäri Suomea. Uuden albumin
julkistusta juhlitaan myös Helsingissä Korjaamolla monen päivän mittaisella Anssi Kelan
Juhlaviikolla 5.-8.3.2025.
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen "Nummela"-
klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä
pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen
suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua vaikka
useammankin keikan edestä Mikan faijan BMW:stä Ilveksen kautta aina tuoreimpiin
singleihin.
Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä esiintyy ympäri Suomea
elämänsä liveiskussa, huippuunsa viritetyn bändin kera. Livekokoonpanon muodostavat
maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.
Oma lukunsa olivat vuosina 2019 - 2023 toteutetut "Mun täytyy kävellä näin" -nimiset
elämäkertakonsertit, jotka yhdistelivät livemusaa, monologia ja filmiä. Aamulehti ylisti
loppuunmyytyjä saleja kerännyttä konseptia viiden tähden konsertiksi.
Liput ennakkoon 35€
https://45special.gapp.fi/event/6788d73f659cb96a0a8bd05e
https://www.ticketmaster.fi/event/1434560357
Liput ovelta jos jäljellä 38€
Showtime klo 21!
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland, Saaristonkatu 12, FI-90100 Oulu, Suomi,Oulu, Finland

Tickets

Sharing is Caring:

More Events in Oulu

ROHKEUS SEMINAARI
Fri, 09 May, 2025 at 12:00 am ROHKEUS SEMINAARI

Iisi-Areena

45 live: Octoploid
Sat, 10 May, 2025 at 09:00 pm 45 live: Octoploid

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland

Johanna ja Mikko Iivanainen - Surutuuli-levynjulkaisukiertue
Sat, 10 May, 2025 at 09:45 pm Johanna ja Mikko Iivanainen - Surutuuli-levynjulkaisukiertue

Tuba Food & Lounge

Pohjois-Suomen Er\u00e4messut
Fri, 16 May, 2025 at 10:00 am Pohjois-Suomen Erämessut

Ouluhalli

Rosvo ja poliisi- komedia (Antti Heikkinen & Puntti Valtonen)
Fri, 16 May, 2025 at 07:00 pm Rosvo ja poliisi- komedia (Antti Heikkinen & Puntti Valtonen)

Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland

Pekka Tiilikainen & Beatmakers - Live at Toppila Klubi
Sat, 17 May, 2025 at 10:00 pm Pekka Tiilikainen & Beatmakers - Live at Toppila Klubi

Toppila Klubi

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events